Bio Rex Lasipalatsi

img_5209img_5210img_5208img_5211img_5212

Ken halajaa viehättävää funkkistunnelmaa, suunnatkoon uudistettuun Bio Rex Lasipalatsiin, jonne päädyimme tänään katsomaan sitä Jasper Pääkkösen elokuvaa eli tietenkin Spike Leen BlacKkKlansmania. Elokuva oli vaikuttava (eikä vähiten nykypäiväanalogioidensa vuoksi) ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta yhtä lailla voin suositella Lasipalatsin ainutlaatuista tunnelmaa.

Vuonna 1936 valmistunut Lasipalatsi on kaupungin maamerkeistä ensimmäisiä, jotka muistan hapuilevilta tutustumisretkiltäni Helsinkiin joskus 2000-luvun alkuvuosina. Sen muotokieli on aina viehättänyt minua tavattomasti, mutta itse talon sisällä on tullut vietettyä valitettavan vähän aikaa. Suoraan sanottuna mieleeni tulevat vain yhdet vuosien takaiset laimeat treffit alakerran kahvilassa ja yksittäinen ilta australialais-latvialaisten ystävien kanssa aurinkoisella mutta suolaisen hintaisella terassilla. (Tosin nykyisin ne silloin kulmia kohotuttaneet hinnat järkyttäisivät tuskin enää turistejakaan.) 

Mutta talon tyyli ja loisto ovat tallella, ja ihanaa, että interiööristä pääsee nyt nauttimaan myös leffakäynnin yhteydessä. Mikä tyylissä voitetaan, sen joutuu penkkien mukavuudessa tinkimään, mutta yhtä kaikki tulen tänne mielelläni uudelleen. Teatteritoimintaa pyörittävälle Kino Korjaamolle (joka ilmeisesti perinteiden vuoksi on säilyttänyt vanhan Bio Rex -nimen, vaikka sen helposti sekoittaakin samannimiseen teatteriketjuun) annan kylläkin hieman satikutia siitä, että salin avautumista ei ole mainostettu laajemmin eikä tarjoiluita saatettu 2010-luvun vaatimuksia vastaaviksi. Nyt mentiin vielä jaffalla ja itse pussitetuilla pienillä irtokarkkipusseilla. Näiltä osin tunnelma toi mieleeni Kangasalan Nuorisoseurantalon vuonna 1997, jolloin näin siellä Filmipyörän esittämän ja hartaasti Kangasallekin odotetun Titanic-elokuvan.  

Elokuvateatterien uutta tuloa Helsingissä on ollut ilo seurata. Olemme jo Riviera Kallion ja Finnkinon Maximin uskollisia kävijöitä. Innokkaasti odottelen myös Kallioon Elannon kortteliin syksyllä avautuvaa Kino SheryliäCome to think of it, ehkäpä alitajuisesti odottelenkin jo syksyn pimeneviä leffailtoja.

Entä te? Mikä on teidän ikimuistoisin leffakokemuksenne? Onko kukaan muu käynyt Filmipyörän esityksissä?

Kallio

img_4805

On niin paljon aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta tuntuu siltä, että Kalliosta on kirjoitettava ensin. Olemme asuneet nyt täällä kohta kaksi vuotta – asunnonhan voisi pian jo myydä pois! Mies on tosin todennut, ettei hän muuta tästä asunnosta koskaan, ja totuus on, etten ole koskaan itse tuntenut oloani yhtä kotoisaksi missään muualla.

Kaksion ostaminen Kalliosta on melkoista gentrifioitua rytmistä voimistelua – ajoitus on kaikki kaikessa, ja lopullinen onnistuminen on kiinni niin monesta muuttujasta, lähinnä muiden ihmisten maksukyvystä. Meidänkin kanssamme heinäkuisella näytöllä oli tuolloin kaksi vuotta sitten useampikin nuori opiskelijanalku ja selvästi maksajan virkaa näyttelevä vanhempi. Mutta niin vain veimme tiukan tarjouskaupan jälkeen tämän unelmiemme asunnon. Asunnon ostaminen Helsingistä on kallista lystiä, ainakin ilman perittyä rahaa, mutta hetkeäkään en ole katunut tähän asuntoon käytettyjä pennosia. On suuri etuoikeus asua kauneuden keskellä.

 

img_3465

Tässä asunnossa on jo vietetty ihania brunsseja ja sekoiteltu mojitoja ennen ikimuistoisia iltoja. Mutta ennen kaikkea tänne on vetäydytty kiireisten työviikkojen jälkeen ja levätty, tuijotettu omaa unelmaseinää (tuota William Morrisin Pimpernel-kuviolla tapetoitua) sunnuntaiaamuisin ja poltettu kynttilöitä Mäntsälästä ostetun jugend-lipaston päällä. Tuntuu, että kaikkien noiden siirtolais- l. opiskeluvuosien aikana kaipasin juuri tätä.

En jäänyt odottelemaan parempaa kameraa tai osuvampia kuvakulmia. Tällaista meillä on.

 

Helsinki via Berlin via Sydney

img_0005

 

Tässä olen minä vuonna 2012 Prenzlauer Bergissä. Tässä kuvassa on jotakin hyvin berliiniläistä. Ehkäpä se on tuo kova keväinen valo, tuo suojaisa sisäpiha, tuo rappioromanttinen rappukäytävä. Ne kaikki ovat jääneet niin elävästi mieleeni noista vuosista Berliinissä – asunnoista Charlottenburgissa, Friedrichshainissa ja Neuköllnissä. Pitkään näin näistä vuosista otetuissa kuvissa vain noiden vuosien yksinäisyyden ja harhailun suurkaupungissa ulkomaalaisena opiskelijana. Tai tässä kyseisessä kuvassa eroon päättyneen nuoruudenrakkauden ja yhdessä Sydneyssä vietetyt, yhtä lailla paikoin yksinäiset ja hapuilevat vuodet.

Noiden vuosien kauneuden olen muistanut vasta myöhemmin. Tuon rohkeuden saapua ja tehdä kaupunki kodikseen, nähdä ja elää sitä. Taidon luoda koti itselleen missä vain.

Siitä kirjoitan, nyt helsinkiläisenä. Tervetuloa mukaan.